sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Touhulan kirjajoulukalenteri



Kirja joka päivälle!


Joulukalenterit ilmestyivät kauppoihin jo lokakuun alussa.  Jospa tänä vuonna hankkisi kirjakalenterin lievittämään lapsosten joulun odotusta.

Mummo tutustui Touhulan kalenteriin (Tammi).

Mummo on sanonut lapsille, ettei luukuja saa avata etukäteen. Joskus kävi niin hullusti, että malttamaton pikkuihminen oli syönyt kalenterin kaikki suklaat jo viikossa.

Nyt mummo syyllistyy samaan ja kurkkaa ihan pikkuisen pariin luukkuun. Hyi Mummoa!

Perheen  isoille ja pienille lapsille löytyy sopivaa luettavaa ja katseltavaa. On asiapitoisia juttuja, opitaan numerot 1 - 10, katsastetaan kouluatarvikkeita, tehdään keittiöpuuhia, leivotaan pipareita, pohditaan miksi alkaisi isona. On myös loruja ja pitempiä kertomuksia. Viimeisen luukun tarina joulukuusesta näyttää erikoisen jännittävältä.


Tutut eläinhahmot


Richard Scarryn klassikkokuvitus sopii hyvin kirjojen pieneen kokoon. Tutut hahmot, Mato Matala, Herra Karjula, kisu, kettu ja muut ovat mukana joulun alun seikkailussa.

Minikirjoista riittää iloa pitempäänkin. Jos malttaa avata luukut varovasti, kirjoja voi tallettaa omiin lokeroihinsa. Ja jos on oikein huolellinen, kalenterin voisi ehkä säilyttää seuraavaan jouluun.

Vastaavia kalentereita on ainakin Koiramäeltä, Muumeilta ja Tatulta ja Patulta.